Työskentelen ratkaisukeskeistä viitekehyksestä käsin ja toimin rinnallakulkijanasi ja tukijanasi samalla kuitenkin sinua aktiivisesti haastaen. Minua kiinnostaa sinun tarinasi ja haluan auttaa sinua etsimään ne puuttuvat palat, joita kaipaat. Ratkaisukeskeiselle psykoterapialle on ominaista, että työskentelyä suuntaavat nykyhetkeä ja tulevaisuutta koskevat toiveesi ja tavoitteesi. Tavoitteet puolestaan nousevat tarpeistasi.

Kaikista tärkeintä psykoterapian onnistumisen kannalta on, että koet minut itsellesi sopivana ihmisenä, jonka kanssa uskallat olla juuri sinä. Terapeuttisessa työskentelyssämme hyödynnän kaikkea elämän aikana oppimaani tilanteeseen soveltuvalla ja yhdessä sovitulla tavalla. Luovat ja toiminnalliset menetelmät voivat monipuolistaa matkaa terapeuttiseen oivallukseen. Joskus sanoja paremmin tie ajatuksiin ja tunteisiin kulkee kuvien tai valokuvien kautta.

Ratkaisukeskeisessä terapiassa huomio kiinnitetään pieniin edistysaskeliin tai liikahduksiin kohti tavoitetta. Edistyksen tutkiminen kannustaa ponnistelemaan ja jatkamaan. Myönteisyys, luovuus, leikillisyys ja huumori ovat työskentelyssä keskeisessä asemassa.

Tapaamisissamme pääosassa olet sinä ja sinun tarpeidesi ja toiveidesi mukaan räätälöimme yhdessä terapiaprosessin, joka johtaa sinua haluamaasi suuntaan. Työskentelyssämme voimme hyödyntää keskustelun ohella erilaisia harjoituksia, kirjoittamista,voimauttavaa valokuvaamista, luontoa, rentoutumista, ulkoilua, piirtämistä, maalaamista ja muita toiminnallisia menetelmiä. Toimin osan aikaa myös eläinavusteisesti, jolloin koirani työskentelee sovitusti seurassamme.